Mitä on hyvä asiakaspalvelu ?

Asiakaspalvelu on tärkeä osa itse yritystä, mutta mitä muuta se on? Olen työskennellyt asiakaspalvelualalla yli 20 vuotta. Ensimmäinen työpaikkani alkoi kahviomyyjänä. Olin silloin 20 vuotias, kokemusta alalta ei ollut siihen ikään kertynyt mitään muuta kuin koulussa käyty asiakaspalvelun kurssi. Olin silloin aika ujo ja hiljainen, mutta sosiaalinen vuorovaikutustaitoni on kehittynyt todella paljon näiden vuosien aikana. Vuosien varsilla olen ollut tekemisissä eri asiakasryhmien kanssa. Ikäluokka vaihtelee vauvasta vaareihin ja mummoihin sekä lapsiin ja nuoriin aikuisiin. Asiakaspalvelussa on tärkeää että, asiakasta palvellaan hyvin ja hän tuntee itsensä tärkeäksi ja tervetulleeksi aina uudelleen. Se antaa hyvän kuvan itsestä sekä yrityksestä. Välillä on päiviä että, hymy ei irtoa. Itse olen välillä niin sanotusti patti otsassa joka valitettavasti näkyy kilometrien päähän. Välillä mietin kun on paha päivä, että mitä muut mahtaa ajatella ja tunnen itseni huonoksi ihmiseksi. Yritän kääntää asian niin, että minäkin olen vain ihminen en aina jaksa hymyillä. Kiireiset päivät työpaikalla ei aina ole helppoja. Hankalat asiakkaat saavat välillä pinnani todella kireäksi. Väliin on pakko laittaa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja olla välittämättä siitä mitä asiakas raivoaa. Heilläkin on huonot päivänsä, eivätkä varmasti tarkoita aina kaikkea sanomaansa. Mutta jossakin se raja kuitenkin kulkee. Loukkaavat kommentit jotka alkavat mennä henkilökohtaisuuksiin on kunnianloukkaus asia ja siitä pitää tehdä ilmoitus esimiehelle. Ei meidän myyjien tarvitse kaikkea niellä tai kestää mitä asiakas huutaa. Mutta se pitää muistaa, että itse et saa huutaa asiakkaalle loukkaavia kommentteja takaisin, vaikka se miten ärsyttää. Siitä tulee vaikeuksia itselle ja yritykselle. Kaikki me olemme vain ihmisiä meitä on erilaisia ja meitä mahtuu moniin eri juniin jotka kaikki eivät saavu perille.  




                                                  

Kommentit

Suositut tekstit